Kerrosetiketit

/
Etiketit
/
Kerrosetiketit
Kerrosetiketit

Kerrosetiketit

Kerrosetiketti tulee puheeksi, kun tarvitset esimerkiksi tilaa lakisääteisille teksteille. Kaiken ei tarvitse mahtua etikettin ja tuotteen etupuolelle. Kerrosetiketit mahdollistavat erilaiset avattavat kampanjatarrat esimerkiksi muuttuvalla koodi-tietueella.

Meistä sanottua

Uuden brändi-ilmeemme toteuttajana on ollut päätoimittajana Ainesmestarit. Näyttävät ja toimivat etiketit on saatu nopeasti ja hyvään hintaan, ja repron porukka on ollut erittäin avuliasta ja asiantuntevaa. Voin suositella.
RPS Brewing

Aki Railanmaa

Brewmaster

RPS Brewing

Aloitimme yhteistyön Ainesmestareiden kanssa vuoden 2022 alussa. Meillä oli aloitettu pakkausuudistusprojekti ja samalla haimme myös eri vaihtoehtoja etikettitoimijoista. Ainesmestarit valikoitui muiden joukosta hyvällä hinta-laatusuhteella. Myöhemmin olemme myös huomanneet, että he ovat varsin idearikas, joustava ja palvelualtis painotalo. Ja kun yhteistyö saatiin alkuun, niin olemmekin pikkuhiljaa siirtäneet kaikki etiketit Ainesmestareiden painatukseen.
Sinuhe Oy

Ulla Heinonen

Laatupäällikkö

Sinuhe Oy

Yhteistyö Ainesmestareiden kanssa käynnistyi nopealla aikataululla. Heti alusta alkaen huomasin, että Ainesmestarit on joustava ja luotettava kumppani, joka ottaa asiakkaan tarpeet huomioon ja pystyy toteuttamaan asiakkaan visiot valmiiksi tuotteiksi. Ainesmestareiden valmistamilla etiketeillä olemme saaneet tuotteistamme kauppojen hyllyssä näyttävän näköisiä ja yhä useampi kuluttaja on täten löytänyt maistuvat tuotteemme.
Leipomo Rosten Oy

Aleksi Makkonen

Logistiikka- ja Materiaalihallintapäällikkö

Leipomo Rosten Oy

Siirryimme Ainesmestareiden asiakkaaksi Luotsi-Lassin mukana muutama vuosi sitten erinomaisen asiakaspalvelun ja tasa-arvoisen asiakaskohtelun vuoksi. Asiointi Ainesmestareiden kanssa on ollut aina helppoa, tavoitettavaa ja nopeutta vaativat kiperätkin tilanteet on tullut hoidettua parhaalla mahdollisella tavalla. Erityisprojektit ja etiketit ovat myös otettu vastaan, tutkittu ja lopulta pystytty palvelulla vastaamaan. Ainesmestarit toimivat monipuolisesti ammattitaidolla ja suurella inhimillisyydellä, jonka vuoksi luotamme vuodesta vuoteen heidän palveluun. Erinomaista laatua ja luotettavuutta, perheyrityksen lämmöllä.
Mahla Forest Oy

Aino & Juha Tarkiainen

Yrittäjät

Mahla Forest Oy

Meillä on pitkä historia Ainesmestareiden kanssa. Pitkä yhteistyö johtuu siitä, että olemme olleet tyytyväisiä saamaamme palveluun ja tuotteiden laatuun. Pitkän yhteistyön vuoksi puolestaan Ainesmestareilla on hyvä tuntemus tarpeisamme, mikä tekee yhteistyöstä helppoa, sujuvaa ja luotettavaa. Kommunikaatio on välitöntä ja kysymyksiin saa vastaukset nopeasti ja helposti. Kiitos Sarille koko Ainesmestareiden porukalle hyvästä yhteistyöstä ja palvelualttiista toiminnasta!
Eläinruokatehdas Lemmikki

Tea Martikainen

Laatupäällikkö

Eläinruokatehdas Lemmikki

Pitkäaikainen ja luotettava yhteistyökumppani, joka toimittaa tarvitsemamme etikettiratkaisut kilpailukykyisesti ja laadukkaasti. Erinomainen toimitusvarmuus, joka korostuu silloin, kun pääsee kiire yllättämään omassa tuotannossa. Erittäin palveluhenkinen henkilöstö, jolle on aina helppo soittaa."
Teivon Liha

Toni Tönning

Pakkausvastaava

Teivon Liha

Alkuun teetimme yksittäisiä sarjoja, mutta kun olimme palveluun ja tuotteiden laatuun erittäin tyytyväisiä niin keskitimme kaikki tarratarpeemme heidän toimittamiksi. Ainesmestarit Oy:n syventyminen juuri meidän tarpeisiin ja kyky vastata toisinaan nopeisiinkin muutoksiin on ollut hyvää. Koemme myös että hinta/laatu suhde on kilpailukykyinen. Juuri oikea toimittaja meidän tarpeisiimme."
Leivon Leipomo Oy

Harri Jaakkola

Toimitusjohtaja

Leivon Leipomo Oy

Yhteistyö Ainesmestarien kanssa on ollut nopeaa, helppoa ja luontevaa. Tilaus- ja toimitusrytmi on ottanut suuria harppauksia eteenpäin ja olemme löytäneet hyvän yhteistyömallin. Suuri kiitos myös kiireellisiin tilauksiin vastaamisesta. Tarrat ovat tulleet meille nopeasti ja ongelmitta. Tuotteet ovat laadukkaita, painossa välitetään tarpeistamme ja materiaalien ja painatusten suhteen saamme aina apua tarvittaessa."
Elonen Oy Leipomo

Nelli Rantanen

Markkinointisuunnittelija

Elonen Oy Leipomo

Uuden brändi-ilmeemme toteuttajana on ollut päätoimittajana Ainesmestarit. Näyttävät ja toimivat etiketit on saatu nopeasti ja hyvään hintaan, ja repron porukka on ollut erittäin avuliasta ja asiantuntevaa. Voin suositella.
RPS Brewing

Aki Railanmaa

Brewmaster

RPS Brewing

Aloitimme yhteistyön Ainesmestareiden kanssa vuoden 2022 alussa. Meillä oli aloitettu pakkausuudistusprojekti ja samalla haimme myös eri vaihtoehtoja etikettitoimijoista. Ainesmestarit valikoitui muiden joukosta hyvällä hinta-laatusuhteella. Myöhemmin olemme myös huomanneet, että he ovat varsin idearikas, joustava ja palvelualtis painotalo. Ja kun yhteistyö saatiin alkuun, niin olemmekin pikkuhiljaa siirtäneet kaikki etiketit Ainesmestareiden painatukseen.
Sinuhe Oy

Ulla Heinonen

Laatupäällikkö

Sinuhe Oy

Yhteistyö Ainesmestareiden kanssa käynnistyi nopealla aikataululla. Heti alusta alkaen huomasin, että Ainesmestarit on joustava ja luotettava kumppani, joka ottaa asiakkaan tarpeet huomioon ja pystyy toteuttamaan asiakkaan visiot valmiiksi tuotteiksi. Ainesmestareiden valmistamilla etiketeillä olemme saaneet tuotteistamme kauppojen hyllyssä näyttävän näköisiä ja yhä useampi kuluttaja on täten löytänyt maistuvat tuotteemme.
Leipomo Rosten Oy

Aleksi Makkonen

Logistiikka- ja Materiaalihallintapäällikkö

Leipomo Rosten Oy

Siirryimme Ainesmestareiden asiakkaaksi Luotsi-Lassin mukana muutama vuosi sitten erinomaisen asiakaspalvelun ja tasa-arvoisen asiakaskohtelun vuoksi. Asiointi Ainesmestareiden kanssa on ollut aina helppoa, tavoitettavaa ja nopeutta vaativat kiperätkin tilanteet on tullut hoidettua parhaalla mahdollisella tavalla. Erityisprojektit ja etiketit ovat myös otettu vastaan, tutkittu ja lopulta pystytty palvelulla vastaamaan. Ainesmestarit toimivat monipuolisesti ammattitaidolla ja suurella inhimillisyydellä, jonka vuoksi luotamme vuodesta vuoteen heidän palveluun. Erinomaista laatua ja luotettavuutta, perheyrityksen lämmöllä.
Mahla Forest Oy

Aino & Juha Tarkiainen

Yrittäjät

Mahla Forest Oy

Meillä on pitkä historia Ainesmestareiden kanssa. Pitkä yhteistyö johtuu siitä, että olemme olleet tyytyväisiä saamaamme palveluun ja tuotteiden laatuun. Pitkän yhteistyön vuoksi puolestaan Ainesmestareilla on hyvä tuntemus tarpeisamme, mikä tekee yhteistyöstä helppoa, sujuvaa ja luotettavaa. Kommunikaatio on välitöntä ja kysymyksiin saa vastaukset nopeasti ja helposti. Kiitos Sarille koko Ainesmestareiden porukalle hyvästä yhteistyöstä ja palvelualttiista toiminnasta!
Eläinruokatehdas Lemmikki

Tea Martikainen

Laatupäällikkö

Eläinruokatehdas Lemmikki

Pitkäaikainen ja luotettava yhteistyökumppani, joka toimittaa tarvitsemamme etikettiratkaisut kilpailukykyisesti ja laadukkaasti. Erinomainen toimitusvarmuus, joka korostuu silloin, kun pääsee kiire yllättämään omassa tuotannossa. Erittäin palveluhenkinen henkilöstö, jolle on aina helppo soittaa."
Teivon Liha

Toni Tönning

Pakkausvastaava

Teivon Liha

Etikettien ja tarrojen ominaisuudet

Materiaalit
Coat paperi, thermopaperi, PP, PET, PE, silver (paperi ja muovi), erikoispaperit (mm. martioidut), hologrammimateriaalit, säänkestävät ja repeytymättömät materiaalit, biohajoavat materiaalit, laminoidut muovitarrat
Koot
Minimileveys 8 mm, maksimileveys 360 mm
Räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan,
Värit & efektit
CMYK ja lisävärit, foliointi, mattalakka, eri materiaaleista tulevat lisäefektit
Minimi­tilausmäärä
1000 kpl
(määrä, jolla hinta on järkevä)
Muuta huomioitavaa
Tulostuksen tyyppi (lämpösiirto vs. lämpökirjoitin)
Pintamateriaalin ja lämpöolosuhteiden huomioiminen
Kiinnitystapa (käsin vs. etiketöintilaite)
Painomenetelmä valinta (digitaalinen vs. flexopaino)

Usein annettuja vastauksia

Näin ne Kerrosetiketit meillä syntyvät

Digipaino takaa etiketteihin korkealaatuisen, valokuvantarkan painolaadun. Painolaattoja ei tarvita vaan painoaineisto siirtyy painokoneelle täysin sähköisessä muodossa ja tämä tuo kustannussäästöjä verrattuna perinteisiin painomenetelmiin.

Digipaino mahdollistaa myös paljon muuta – tarroihin
voidaan vaihtaa kätevästi tietoja eri painoeriin (mm. Parasta ennen -päivämäärä). Erilaiset muuttuvat tietueet esimerkiksi kampanjat.

Hyödynnä osaamistamme – meillä on runsaasti ideoita, jotka saavat teidän etikettinne erottumaan kilpailijoista. Ideoidaan yhdessä!

Fleksopainettujen etikettien ehdoton etu on kustannustehokkuus
suurissa painomäärissä. Jopa seitsemän painoyksikköä mahdollistavat lisävärien käytön, mikä lisää etiketin näyttävyyttä. Painotekniikkamme on kehittynyt vuosien varrella niin, että valokuvantarkka painojälki onnistuu myös
fleksokoneella.

Fleksopaino mahdollistaa painamisen myös tarran nurjalle puolelle (liimapinnalle), jolloin tuotetiedot näkyvät tuotteen läpi vaikkapa shampoopullossa.

Fleksolta myös blancotarrat ja esipainetut tulostintarrat.

Tarran päälle voidaan lisätä toinen tarra. Tämä ns. seal & peal – eli kerrostarra -menetelmä tuplaa tai jopa triplaa painoalan, sillä myös ylätarran liimapuolen voi hyödyntää.

Tämä ehdoton apu lakisääteisten tuotetekstien / kielikäännösten mahduttamisessa etikettiin. Tuotteessa saadaan edelleen säilytettyä myyvä ilme, ilman että tekstit valtaavat koko tuotteen etiketin.

Kerrostekniikka mahdollistaa myös erilaiset kampanjatarrat, jotka voidaan
liittää normaaliin tuote-etikettiin mukaan valikoiduissa erissä.

Eri painokoneillamme on mahdollisuus käyttää lisäpainovärejä, mikä mahdollistaa Pantone-sävyjen tai erityisen värikkäiden painovärien painamisen.

Tavanomaisella digipainotekniikalla väritekniikka on CMYK.
Lisävärien avulla pystymme jäljittelemään myös useita kirkkaita Pantone-sarjan sävyjä. Myös metallisoidut värit onnistuvat.

Kysy rohkeasti lisää kuvankäsittelijöiltämme tai myyjiltämme erilaisista toteutuksista!

Käytämme tuotannossamme maailman kolmen suurimman painomateriaalin valmistajan
materiaaleja.

Meillä on laaja valikoima sopivia materiaaleja esimerkiksi elintarviketeollisuuteen tai erilaisille tulostimille. Perinteisten materiaalien lisäksi valikoimastamme löytyy erikoisempia vaihtoehtoja kuten metallisoidut- struktuuri- ja kangaspintaiset tarrat. Vain mielikuvitus on rajana!

Kerro vain käyttötarpeesi, niin asiantuntijamme auttavat valitsemaan sopivan materiaalin ja liiman.

Ja vielä muutama kuva...

Ota rohkeasti yhteyttä!

Pistä rohkeasti viestiä, niin jutellaan lisää. Emme hyökkää kimppuusi kuin hyeenat. Katsotaan voimmeko olla avuksi ja vähintäänkin opit mitä projektisi vaatii. Voit myös pyytää suoran tarjouksen Tarjouspyyntö-sivun kautta.

Viivi Kareinen
Viivi Kareinen
Asiakaspalvelu
050 344 3738
asiakaspalvelu@ainesmestarit.fi
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
Evästeet eli keksit