Esittelyvuorossa Sari Kareinen

Esittelyvuorossa Sari Kareinen

Esittelyvuorossa myynnistämme Sari Kareinen.

Sari on yrityksen yksi kiistattomista johtohahmoista. Hän on ollut Ainesmestareiden palveluksessa jo reilut 16 vuotta. Sari omaa sellaisen tietopankin, että asia kuin asia ratkeaa hänen käsittelyssään. Painomateriaalit ja niiden ominaisuudet ovat erityisesti Sarin vahvaa osaamisaluetta.

Parasta on työkaverit ja mahdollisuus vaikuttaa oman työpäivän kulkuun, sekä työhön yleensä

Mikä on tai on ollut parasta Ainesmestareilla työskennellessä?

”Parasta on työkaverit ja mahdollisuus vaikuttaa oman työpäivän kulkuun, sekä työhön yleensä. Työn monimuotoisuus pitää mielenkiinnon yllä. Kliseisesti sanottuna yksikään päivä ei ole samanlainen”.

 

Onko sinulla joku hauska muisto tai kömmähdys vuosien varrelta, jonka voisit jakaa meidän kanssamme?

 ”Kakkorin Markon pilapuhelu vuosia sitten meinasi onnistua, kun hän esitti niin hyvin haastavaa asiakasta, että oli jo pakko alkaa kyseenalaistamaan kuka siellä luurin päässä on. Jäihän Marko siitä sitten kiinni lopulta". 😊

 

Tällä on hetkellä ”kuumin” tuote – mitä lähtisit tarjoamaan asiakkaalle:

 ”Eikös ne suoraan painokoneesta tulleet etiketit ole aika hotteja”? 😉

 

3 juttua, jota et vielä tiennyt minusta:

1.      Sauvakävelen päivittäin

2.      Koirat sulattavat sydämeni

3.      Kotonani on 46 isompaa ja pienempää sisäviherkasvia

 

Lisää meikäläisiä löydät sivulta: Tiimi | Ainesmestarit Oy

Mietityttääkö jokin?

Jätä yhteydenottopyyntö ja mietitään sitä yhdessä.

Mietityttääkö jokin?

Pistä meille viestiä, niin mietitään yhdessä.

Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
Evästeet eli keksit